Onnistunut messuosallistuminen vaatii suunnitelmallista ennakkotyötä.
Merkittävä osa messuihin liittyvästä työstä tehdään jo ennen tapahtumaa. Huolellinen valmistautuminen parantaa tuloksia itse tapahtumassa sekä sen jälkeen.
Messuosallistumisen suunnittelua ei kannata jättää viime hetkeen. Varhain aloitettu valmistuminen parantaa messuosallistumisen sujuvuutta sen jokaisessa vaiheessa sekä sekä auttaa yritystä saavuttamaan tavoitteensa. Ennakkotyöt kannattaakin aloittaa jo vuotta ennen tapahtumaa tai viimeistään 2-3 kuukautta ennen messuja.
Messuja edeltäviä tehtäviä ovat:
- Tavoitteiden asettaminen
- Oikeiden messujen valinta
- Budjetointi
- Toimintasuunnitelma
- Messunäkyvyyden suunnitteleminen; messuosasto, visuaalisuus, materiaalit, tuotteet
- Messuhenkilöstön valinta ja perehdytys
- Ennakkomarkkinointi ja -viestintä
- Asiakkaiden kutsuminen tapahtumaan
- Tapaamisten sopiminen
- Jälkimarkkinoinnin suunnittelu
Katso video messujen B2B-tuotannosta:
Messuille osallistumisen onnistuminen perustuu selkeisiin tavoitteisiin. Ennen tapahtumaa yrityksen on määriteltävä, mitä messuosallistumisella halutaan saavuttaa. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi uusien asiakkaiden hankintaan, yrityksen tunnettuuden lisäämiseen, tuotteiden tai palveluiden esittelyyn, myynnin kasvattamiseen tai yhteistyökumppaneiden löytämiseen.
Tavoitteiden tulisi olla mahdollisimman konkreettisia ja mitattavia. Esimerkiksi tavoite voi olla kerätä tietty määrä asiakaskontakteja, sovittujen tapaamisten määrä, tietyn tuotteen tunnettuuden lisääminen kohderyhmän keskuudessa tai euromääräinen myynti. Selkeästi määritellyt tavoitteet helpottavat messuosallistumisen suunnittelua, henkilöstön toimintaa tapahtuman aikana sekä tulosten arviointia messujen jälkeen.
Tavoitteiden asettaminen auttaa myös kohdentamaan resursseja tehokkaasti. Kun yritys tietää, mitä se tavoittelee, voidaan osaston suunnittelu, markkinointimateriaalit ja henkilöstön tehtävät rakentaa tukemaan näiden tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi tavoitteiden avulla voidaan myöhemmin arvioida, kuinka hyvin messuosallistuminen onnistui ja millaisia kehitystoimenpiteitä tulevia tapahtumia varten tarvitaan.
Hyvin asetetut tavoitteet toimivat perustana koko messuprosessille ja mahdollistavat osallistumisen hyötyjen tehokkaan mittaamisen.
Sopivien messujen valinta on tärkeä osa onnistunutta messuosallistumista. Kaikki tapahtumat eivät välttämättä tue yrityksen tavoitteita, joten ennen osallistumispäätöstä on arvioitava, millaiset messut tavoittavat parhaiten yrityksen kohderyhmän ja tukevat asetettuja tavoitteita.
Messuja valittaessa kannattaa tarkastella tapahtuman teemaa, kävijäprofiilia, osallistujamäärää sekä tapahtuman mainetta alalla. Yrityksen on tärkeää selvittää, ovatko messujen kävijät potentiaalisia asiakkaita, yhteistyökumppaneita vai muita sidosryhmiä, joita yritys haluaa tavoittaa. Lisäksi voidaan arvioida, kuinka hyvin tapahtuma vastaa yrityksen toimialaa ja millaisia kilpailijoita tai yhteistyökumppaneita siellä on mukana.
Valintaan vaikuttavat myös käytettävissä olevat resurssit, kuten budjetti, henkilöstö ja aika. Messuosaston rakentaminen, matkakulut ja markkinointimateriaalit muodostavat merkittävän investoinnin, joten osallistumisen odotettujen hyötyjen tulee olla kustannuksiin nähden perusteltuja.
Aikaisempien tapahtumien kokemukset, kävijätilastot ja järjestäjän tarjoamat tiedot auttavat arvioimaan messujen soveltuvuutta. Huolellinen vertailu eri tapahtumien välillä auttaa yritystä valitsemaan sellaiset messut, joissa sillä on parhaat mahdollisuudet saavuttaa tavoitteensa ja saada mahdollisimman suuri hyöty osallistumisestasi.

Mitä haluat tehdä ja mihin panostat?
Tavoitteellinen messuosallistuminen edellyttää, että projektin eri vaiheet ja kustannukset sovitetaan yhteen sekä kirjataan tarkasti ylös.
Messuprojektin toimintasuunnitelma ja budjetti kulkevat käsi kädessä. Et pysty lyömään lukkoon toimenpiteitä ja hankintoja ennen kustannuslaskelmaa. Toisaalta on myös mahdotonta päättää hankinnoista ennen kuin on selkeää, mitä halutaan toteuttaa ja mihin panostaa.
Alustava aikataulumalli
Ajoissa tehty kattava ja aikataulutettu toimintasuunnitelma tukee messuprojektin etenemistä ja onnistumisen mahdollisuuksia. Aikataulu ja toimintasuunnitelma antavat messuprojektille ryhdin ja rytmin. Kun toimintasuunnitelma ja budjetti on etukäteen sovittu, voidaan messuilla keskittyä olennaiseen eli asiakkaiden kohtaamiseen ja yrityksen esille tuomiseen.
| 2-12 kk ennen messuja | – Varaa messuosasto. – Kokoa messutiimi ideoimaan tapahtumaa. – HUOM! Tilaa valmisosastolle kalusteet messujärjestäjän määräpäivään mennessä Hinnat saattavat nousta 2-45 päivää ennen tapahtumaa. – Kilpailuta ja valitse messuosaston rakentaja (ellet ota messujärjestäjän valmisosastoa). – Suunnittele osastosi ohjelma ja varaa mahdolliset esiintyjät. – Rekrytoi osastohenkilökunta. – Tiedota messuosallistumisestanne yrityksesi nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. |
| 1-2 kk ennen messuja | – Tilaa asiakkaille lähetettävät kutsukortit. |
| 2 kk ennen messuja | -Tee lehdistötiedote ja lähetä se ammattilehdille. – Kerro messuilla mukanaolosta sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeessä. |
| 2-8 viikkoa ennen messuja | – Perehdytä ja valmenna osastohenkilökunta. |
| 3-6 viikkoa ennen messuja | – Lähetä kutsut asiakkaille. – Jatka markkinointia sosiaalisessa mediassa. |
| 2-4 viikkoa ennen messuja | – Soita tärkeimmille asiakkaille ja kutsu messuille. – Kerro asiakkaillesi messutarjouksistasi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, uutiskirjeessä ja nettisivuilla. |
| 1 viikko ennen messuja | – Lähetä lehdistötiedote medialle. – Kerro osallistumisesta sosiaalisessa mediassa, jaa mahdollisesti myös behind the scenes -tunnelmia osaston rakentamisesta ja valmisteluista. Kerro mitä tuotteita tai palveluita esittelet messuilla ja tuo esiin mahdolliset tarjoukset tms. – Tilaa mahdolliset osastotarjoilut. |
Budjetti pitää projektisi tasapainossa!
Kokonaisbudjetti antaa messuosallistumiseelle taloudelliset raamit ja ohjaa muuta päätöksentekoa.
Budjetti auttaa ennakoimaan esimerkiksi osaston, materiaalien kuljetusten ja henkilöstön kustannuksia ja pitämään kokonaiskulut hallinnassa. Kun budjetti suunnitellaan etukäteen, rahaa voidaan kohdentaa paremmin ja välttää yllättäviä lisäkustannuksia.
Budjetissa huomioitavia asioita:
- Osastopaikan vuokra
- Osaston suunnittelu ja rakentaminen
- Kuljetuskustannukset
- Vakuutukset
- Henkilöstökustannukset (koulutus, majoitus, matkat, päivärahat)
- Markkinointi (messukutsut, maksettu mainonta, mahdolliset tapahtumanaikaiset julkaisut sosiaaliseen mediaan jne.)
- Mahdolliset ohjelmakulut (esiintyjät, rekvisiitta yms.)
Messuosaston tärkeimpiä tehtäviä on tuoda esiin yritys tai brändi ja herättää kiinnostusta, sekä mahdollistaa kohtaamiset asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Hyvin toteutettu messuosasto tukee yrityksen brändiä ja markkinointia ja auttaa jättämään kävijöille positiivisen muistijäljen.
Katso video messujen osastosuunnittelusta sekä näyttely- ja esitystekniikasta:
Messujen ennakkomarkkinointi tarkoittaa kaikkia niitä markkinointitoimenpiteitä, joilla tavoitetaan kohderyhmä, houkutellaan kävijöitä paikan päälle sekä rakennetaan positiivisia odotuksia messuja kohtaan. Mitä aikaisemmin markkinoinnin aloittaa, sitä enemmän aikaa potentiaalisilla osallistujilla on tutustua tapahtumaan ja suunnitella osallistumistaan. Ennakkomarkkinointi kannattaa aloittaa useita kuukausia ennen messuja.
Messujen markkinoinnissa kannattaa hyödyntää esimerkiksi verkkosivuja, sosiaalista mediaa, sähköpostimarkkinointia sekä yhteistyökumppaneiden viestintäkanavia. Markkinoinnissa olisi hyvä korostaa tapahtuman sisältöä, ohjelmaa ja osallistumisen hyötyjä. Onnistunut ja erottuva ennakkomarkkinointi auttaa kasvattamaan kävijämäärää, vahvistaa tapahtuman näkyvyyttä ja tukee messujen onnistumista.
Messuviestinnän aikataulu
| 12 kk ennen tapahtumaa | – Listaa kotisivuillenne kaikki messut, joille osallistutte vuoden aikana |
| 1-3 kk ennen tapahtumaa | – Varmista, että olet toimittanut tietonne messujärjestäjälle tapahtuman sivuille laitettavaksi. – Pyydä myyjiä kertomaan asiakkaillenne osallistumisestanne. – Kerro osallistumisesta asiakaslehdessä ja uutiskirjeessä. |
| 1 kk ennen tapahtumaa | – Lähetä kutsut asiakkaille. – Lähetä lehdistötiedotteet ammattilehtiin. – Ala kertoa osallistumisesta sosiaalisessa mediassa. |
| 1 viikko ennen tapahtumaa | – Lähetä lehdistötiedotteet yleismedioihin. Kerro osallistumisesta sosiaalisessa mediassa. – Varmista viimeisellä soittokierroksella, että tärkeimmät asiakkaat tulevat messuille. |
Messujen onnistuminen ei riipu pelkästään tapahtumanaikaisista kohtaamisista, vaan myös siitä, kuinka tehokkaasti yhteydenpitoa jatketaan tapahtuman jälkeen. Siksi jälkihoito on tärkeää suunnitella jo ennen tapahtumaa. Ennakkoon on hyvä määritellä, miten kerätyt yhteystiedot ja asiakkaille annetut lupaukset kirjataan, kuka vastaa yhteydenpidosta sekä millä aikataululla potentiaalisiin asiakkaisiin ollaan yhteydessä. Lisäksi kannattaa valmistella valmiiksi esimerkiksi kiitosviestit, tarjouspohjat ja muu jatkomarkkinointimateriaali, jotta yhteydenpito voidaan aloittaa nopeasti messujen päätyttyä. Messujen jälkeiset päivät täyttyvät usein muista työtehtävistä, mutta juuri silloin on tärkeää kontaktoida liidit nopeasti, kun messukohtaamiset ovat vielä tuoreessa muistissa. Jälkihoidolle kannattaa varata riittävästi aikaa ja resursseja sekä asettaa selkeät tavoitteet ja aikataulut yhteydenotoille. Huolellisesti ennakoitu ja toteutettu jälkihoito auttaa hyödyntämään messuilla syntyneet kontaktit tehokkaasti ja lisää mahdollisuuksia muuttaa kiinnostus pitkäaikaisiksi asiakkuuksiksi.
Muista ennen messuja:
- Valita käyttöön sopiva rekisteröintitapa, jolla kirjaat talteen messuilla kerätyt kontaktit ja asiakkaalle annetut lupaukset.
- Varata kalenteriisi 1-2 messujen jälkeistä päivää asiakkaiden ja liidien kontaktointiin
- Arvioida realistisesti yhteydenottoihin tarvittava aika ja resurssit.
Sisällysluettelo
1. Miksi lähteä messuille?
1.1. Messut kohtaamismediana
1.2. Messuvieras on avoin markkinoille
1.3. Yhteinen kohtaamispaikka on kaikkien etu
1.4. Tilaisuus elämykselliseen markkinointiin
1.5. Mahdollisuus edistää useita eri asioita
1.6. Viesti leviää maailmalle messujen jälkeenkin
2. Ennen messuja
2.1. Tavoitteet
2.2. Messujen valinta
2.3. Toimintasuunnitelma ja budjetti
2.4. Messuosasto
2.5. Ennakkomarkkinointi
2.6. Jälkihoidon ennakointi
3. Messujen aikana
3.1. Messuosastolla työskentely ja sen henkilökunta
3.2. Onnistunut kohtaaminen
3.3. Markkinointi messujen aikana
4. Messujen jälkeen
4.1. Lunasta lupaukset ja liidit
4.2. Messuprojektin yhteenveto
5. Tulosten mittaaminen ja kehittäminen
5.1. Kustannukset
5.2. Tulokset








