Tekijä: Tapahtumateollisuus
-
Tapahtumateollisuus ry on lausunut alkoholilakiin liittyen
Alkoholilain pykälä, joka kieltää urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muun niihin verrattavan tapahtuman yleisen katsomotilan hyväksymisen anniskelualueeksi, jos alue ei ole rajattu yksinomaan 18 vuotta täyttäneille henkilöille, on kumottava. Lisäksi Tapahtumateollisuus ry huomauttaa, että aluehallintoviraston toimivalta puuttua järjestyksenvalvojien määrään on kumottava ja siirrettävä yksinomaan poliisiviranomaiselle. Tapahtumateollisuus ry:n kirjallinen asiantuntijalausunto koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi alkoholilain…
-
Tapahtumateollisuus ry on lausunut lahjoitusvähennyksen laajentamiseen ja tuloverolakiin liittyen
Tapahtuma-alan näkökulmasta on enemmän kuin tervetullutta, että lahjoitusvähennys tulee ja se koskee myös kulttuuri-, liikunta- ja urheilujärjestöjä. On kuitenkin tärkeää, ettei lain muutos rajaa liian tiukasti kulttuuritapahtumia järjestäviä organisaatioita vähennyksen ulkopuolelle. Tapahtuma-alan kannalta olisi kuitenkin lahjoitusvähennystäkin tärkeämpää uudistaa tuloverolaista täysin ajastaan jäänyt 400 euron vuosittainen etu työnantajan tarjoamasta työntekijän omaehtoisesta liikunta- tai kulttuuritoiminnasta. Tapahtumateollisuus ry:n…
-
Yritystapahtumat rakentavat kasvua ja elinvoimaisuutta koko suomalaiselle elinkeinoelämälle
Suomalaiset yritykset ja brändit käyttävät tapahtumia kasvun ja erottumisen työkaluna niin kotimaassa kuin maailmalla. Tapahtuma-alalla on tähän sektoriin erikoistunutta, korkean tason osaamista ja yritystapahtumien vaikutus toimialalle kokonaisuutena on merkittävä. Tapahtumateollisuus ry, LIWLIG Finland Oy ja Suomen Messut Oyj järjestävät tiistaina 24.6. Porin SuomiAreenan yhteydessä sidosryhmätilaisuuden tämän viestin äärellä. “Tapahtuma-ala on tärkeä kumppani useille suomalaisille yrityksille.…
-
Yhdenvertaisuus on tärkeä arvo tapahtumille
Kaikki ihmiset osallistuvat lukuisiin tapahtumiin elämänsä aikana. Siksi on tärkeää, että tapahtumissa kaikilla on oikeus olla oma itsensä. Työ ei ole missään nimessä valmis, mutta monissa tapahtumissa ja tapahtuma-alan organisaatioissa on jo otettu sovellettavaksi esimerkiksi turvallisemman tilan periaatteet ja häirinnän ehkäisyn hyviä käytäntöjä. Tällä viikolla juhlitaan Pride-viikkoa. Viikon kunniaksi olemme koonneet alle alan toimijoiden kokemuksia…
-
Tapahtumateollisuus julkaisi suosituksen lippukaupassa käytettävistä yleisistä kuluttajaehdoista
Tapahtumateollisuus ry on tehnyt suosituksen lippukaupassa käytettävistä yleisistä kuluttajaehdoista. Tapahtumateollisuus ry on julkaissut lipunmyyntipalveluita tarjoaville toimijoille suosituksen niin sanotuista yleisistä ehdoista. Suosituksessa ohjeistetaan lipunmyyntipalveluita tarjoavia toimijoita siitä, mitä ehtoja ja käytäntöjä kuluttajakaupassa tulee ottaa huomioon. Ohje on laadittu Tapahtumateollisuus ry:n hyvien liiketoimintakäytäntöjen työryhmässä ja hyväksytty Tapahtumateollisuuden hallituksessa. “Toimialakäytäntöjen yhdenmukaistuminen on kasvavalla tapahtuma-alalla tervetullutta. Suosituksella on…
-
Kuusi suurta messualan toimijaa liittyy Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi
Asuntomessut, Eventum Lahti, Jyväskylän Messut, Pohjois-Suomen Messut, Suomen Messut ja Tampereen Messut liittyvät Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi. Tiiviimpää toimialan keskinäistä yhteistyötä Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry ja Tapahtumateollisuus ry tiivistävät yhteistyötään. Osana yhteistyön tiivistämistä kuusi suurta messualan toimijaa – Asuntomessut, Eventum Lahti, Jyväskylän Messut, Pohjois-Suomen Messut, Suomen Messut ja Tampereen Messut – liittyvät Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi. Tämän…
-
Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä kasvaa vauhdilla
Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä on kasvanut viimeisten 12 kuukauden aikana 34:llä ja on nyt jo yli 290. Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi viimeisten 12 kuukauden aikana. Jopa 53 organisaatiota on hakeutunut tuona aikana Tapahtumateollisuus ry:n jäseneksi. Tapahtuma-ala ei ole ollut immuuni yrityskenttää koettelevilta konkursseilta ja talouden haastavilta ajoilta, mutta nettomääräisestikin jäsenmäärä on kasvanut 12 kuukauden…
-
Tapahtumateollisuus ry kutsuu alan toimijat tekemään ehdotusta alaa koskevaksi lainsäädännöksi
Tapahtumateollisuus ry:llä on käynnissä Messusäätiön rahoittama tapahtumalakihanke (1.3.2025-28.2.2026), jonka tavoitteena on viedä työ- ja elinkeinoministeriölle ehdotus laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä. Hanke on edennyt pisteeseen, jossa tapahtuma-alan toimijat kutsumaan pohtimaan ja kertomaan, miltä alan tulevaisuuden tulisi näyttää. Tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona – edunvalvontajärjestö vastaa omaan huutoonsa Tapahtumateollisuus ry perustettiin kesäkuussa 2020, koska alaa ei tunnusteta eikä tunnisteta…
-
Valtakunnallinen urheilutapahtumien hakemisen strategiatyö alkaa – Sport Event Management Finland ja Tapahtumateollisuus ry käynnistäjinä
Sport Event Management Finland (SEMF) ja Tapahtumateollisuus ry käynnistävät valtakunnallisen urheilutapahtumien hakemisen strategiatyön,jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa suurten kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjänä. Strategiatyö käynnistyy SEMFinurheilutapahtumaseminaarissa Jyväskylässä perjantaina 1.8.2025. Varsinainen työ alkaa syksyllä 2025. Kaupunkien ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen urheilutapahtumien yhteistyöverkosto Sport Event Management Finland (SEMF) ja tapahtuma-alan toimialajärjestö Tapahtumateollisuus ry käynnistävät työn valtakunnalliseksi urheilutapahtumahaun…
-
Tiedote 22.4.2025: Virike-etu on kysyntää vauhdittava kasvutoimi
Suomen hallitus kokoontuu tänään puoliväliriiheen päättämään valtiontalouden suunnasta tuleville vuosille. Tapahtuma-ala on vahva kasvun ala, mutta alalla on yhä kasvupotentiaalia. Ala on kasvanut vuodesta 2018 vuoteen 2023 yhteensä 28 % ja toimialan liikevaihto lähentelee kolmea miljardia euroa. Tämä kasvu on tapahtunut toimintaympäristön tapahtumista huolimatta, kun samalla aikavälillä toimialaa on kohdannut globaali pandemia, ja Venäjän hyökkäyssodan…