Ajankohtaista
-

Kasvu ja liiketoiminta vaatii myös valtiolta panostuksia
Valtiovarainministeriö teki oman budjettiehdotuksensa 6.8.2025. Vaikka tapahtuma-alan taloudellinen kasvu tapahtuu pääasiassa yrityksissä, Tapahtumateollisuus ry haluaa muistuttaa, että myös valtion on huolehdittava omasta roolistaan kasvun luomiseksi. Valtiovarainministeriön budjettiesitys ei tuota tehtävää…
-

Tapahtumateollisuus ry on lausunut alkoholilakiin liittyen
Alkoholilain pykälä, joka kieltää urheilu-, liikunta-, musiikki- tai muun niihin verrattavan tapahtuman yleisen katsomotilan hyväksymisen anniskelualueeksi, jos alue ei ole rajattu yksinomaan 18 vuotta täyttäneille henkilöille, on kumottava. Lisäksi Tapahtumateollisuus…
-

Tapahtumateollisuus ry on lausunut lahjoitusvähennyksen laajentamiseen ja tuloverolakiin liittyen
Tapahtuma-alan näkökulmasta on enemmän kuin tervetullutta, että lahjoitusvähennys tulee ja se koskee myös kulttuuri-, liikunta- ja urheilujärjestöjä. On kuitenkin tärkeää, ettei lain muutos rajaa liian tiukasti kulttuuritapahtumia järjestäviä organisaatioita vähennyksen…
-

Yritystapahtumat rakentavat kasvua ja elinvoimaisuutta koko suomalaiselle elinkeinoelämälle
Suomalaiset yritykset ja brändit käyttävät tapahtumia kasvun ja erottumisen työkaluna niin kotimaassa kuin maailmalla. Tapahtuma-alalla on tähän sektoriin erikoistunutta, korkean tason osaamista ja yritystapahtumien vaikutus toimialalle kokonaisuutena on merkittävä. Tapahtumateollisuus…
-

Yhdenvertaisuus on tärkeä arvo tapahtumille
Kaikki ihmiset osallistuvat lukuisiin tapahtumiin elämänsä aikana. Siksi on tärkeää, että tapahtumissa kaikilla on oikeus olla oma itsensä. Työ ei ole missään nimessä valmis, mutta monissa tapahtumissa ja tapahtuma-alan organisaatioissa…
-

Tapahtumateollisuus julkaisi suosituksen lippukaupassa käytettävistä yleisistä kuluttajaehdoista
Tapahtumateollisuus ry on tehnyt suosituksen lippukaupassa käytettävistä yleisistä kuluttajaehdoista. Tapahtumateollisuus ry on julkaissut lipunmyyntipalveluita tarjoaville toimijoille suosituksen niin sanotuista yleisistä ehdoista. Suosituksessa ohjeistetaan lipunmyyntipalveluita tarjoavia toimijoita siitä, mitä ehtoja ja…
-

Kuusi suurta messualan toimijaa liittyy Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi
Asuntomessut, Eventum Lahti, Jyväskylän Messut, Pohjois-Suomen Messut, Suomen Messut ja Tampereen Messut liittyvät Tapahtumateollisuus ry:n jäseniksi. Tiiviimpää toimialan keskinäistä yhteistyötä Messu- ja Tapahtumajärjestäjät ry ja Tapahtumateollisuus ry tiivistävät yhteistyötään. Osana…
-

Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä kasvaa vauhdilla
Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä on kasvanut viimeisten 12 kuukauden aikana 34:llä ja on nyt jo yli 290. Tapahtumateollisuus ry:n jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi viimeisten 12 kuukauden aikana. Jopa 53 organisaatiota on…
-

Tapahtumateollisuus ry kutsuu alan toimijat tekemään ehdotusta alaa koskevaksi lainsäädännöksi
Tapahtumateollisuus ry:llä on käynnissä Messusäätiön rahoittama tapahtumalakihanke (1.3.2025-28.2.2026), jonka tavoitteena on viedä työ- ja elinkeinoministeriölle ehdotus laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä. Hanke on edennyt pisteeseen, jossa tapahtuma-alan toimijat kutsumaan pohtimaan ja kertomaan,…
-

Valtakunnallinen urheilutapahtumien hakemisen strategiatyö alkaa – Sport Event Management Finland ja Tapahtumateollisuus ry käynnistäjinä
Sport Event Management Finland (SEMF) ja Tapahtumateollisuus ry käynnistävät valtakunnallisen urheilutapahtumien hakemisen strategiatyön,jonka tavoitteena on vahvistaa Suomen asemaa suurten kansainvälisten urheilutapahtumien järjestäjänä. Strategiatyö käynnistyy SEMFinurheilutapahtumaseminaarissa Jyväskylässä perjantaina 1.8.2025. Varsinainen työ…
