Aloite laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä on kaikille avoimella lausuntokierroksella 1.12.2025-11.1.2026. Kannustamme kaikkia tapahtuma-alan toimijoita perehtymään aloitteeseen ja antamaan lausunnon, jotta ala saisi sen tarpeita aidosti vastaavaa sääntelyä.
Tapahtuma-alaa ei nykyisellään tunnisteta eikä tunnusteta elinkeinona. Ala nähdään lainsäädännössä kokoontumisvapauden silmin. Tunnistamattomuus johti korona-aikaan tapahtumaelinkeinon historiallisiin rajoituksiin. Haasteet eivät kuitenkaan korona-ajan jälkeen olleet ohi. Koska tapahtuma-alaa ei tunnisteta elinkeinona, alaan sovelletaan vaihtelevasti muiden toimialojen sääntelyä, mikä on johtanut valtavaan lupaviidakkoon sekä viranomaistulkintojen vaihtelevuuteen ja ennakoimattomuuteen.
Tapahtumateollisuus on vastannut toimialan huutoon ja laatinut aloitteen laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä.
Aloitteessa ehdotetaan säädettäväksi laki ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä sekä siihen liittyviä muutoksia muihin lakeihin. Lain tavoitteena on tunnistaa tapahtumajärjestäminen itsenäisenä elinkeinona sekä erottaa se harrastusluonteisesta, perustuslain 13 §:ssä turvatun kokoontumisvapauden piiriin kuuluvasta toiminnasta. Esityksen tarkoituksena on luoda selkeä oikeudellinen kehys, joka huomioi tapahtumaelinkeinon erityispiirteet ja vahvistaa alan toimintaedellytyksiä, ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta.
Tapahtumateollisuus pyytää lausuntoja aloitteesta laiksi ammattimaisesta tapahtumajärjestämisestä. Lausunto pyydetään antamaan sähköpostitse osoitteeseen ida.minkkinen@tapahtumateollisuus.fi 11.1.2026 mennessä. Lausunnon voi toimittaa vapaamuotoisena.
Aloitteen pääset lukemaan täältä:

Tapahtumateollisuus ry on tapahtumaelinkeinon valtakunnallinen keskusjärjestö, jolla on yli 300 jäsenorganisaatiota. Tapahtumateollisuus edustaa ammattimaisia tapahtumajärjestäjiä, tapahtumapaikkoja, tapahtumatekniikan ja -rakenteiden palveluita, tapahtumien lipunmyynti-, esiintyjä-, turvallisuus- ja cateringpalveluita, tapahtumamyyjiä sekä muita tapahtumille suunnattuja palveluja, suunnittelua ja konsultointia.
Lisätietoja:
Ida Minkkinen p. 050 3757844 / ida.minkkinen@tapahtumateollisuus.fi
johtava asiantuntija, Tapahtumateollisuus ry

