Tapahtumateollisuus toteutti Messusäätiön avustuksella hankkeen, jossa uudistimme Menesty messuilla -koulutusaineiston, jonka on tarkoitus tarjota näytteilleasettaja-asiakkaille helposti omaksuttava ja käytännönläheinen perehdytys, kuinka messuosallistumisesta saa kaiken irti. Koulutusaineiston uudistamiseen osallistuivat messutoimijat eri puolilta Suomea. Koulutusaineisto on nyt saatavilla Tapahtumateollisuuden nettisivuilla.
Messut ovat monelle yritykselle merkityksellinen ja tehokas tapa tavoittaa potentiaalisia asiakkaita, vahvistaa brändimielikuvaa, kohdata sidosryhmiä ja – sanotaan se nyt suoraan – lisätä myyntiä. On kuitenkin eroa sillä, kuinka yritykset ja edustajansa onnistuvat messuilla. Niitä, jotka onnistuvat hyödyntämään messuosallistumisen, yhdistää ennen kaikkea se, että näytteilleasettajaksi lähtemiselle on määritelty selkeät tavoitteet ja messuosallistuminen on suunniteltu noiden tavoitteiden mukaisesti.
“Haluamme auttaa asiakkaitamme onnistumaan näytteilleasettajina ja luomaan kasvua kohtaamisista. Tapahtumat ovat ainutlaatuinen paikka tehdä kauppaa, lanseerata ja tutustua kohderyhmiin livenä, kun paikalla on tuhansia asiakkaita. Kun tavoitteet ovat selkeät ja osallistuminen sekä toteutus on suunniteltu palvelemaan näitä tavoitteita, loppu on helppoa”, hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Pia Sievinen Suomen Messuilta toteaa.
Koulutusaineistossa on jaoteltu sisällöt viiteen eri osa-alueeseen:
- Miksi lähteä messuille?
- Ennen messuja
- Messujen aikana
- Messujen jälkeen
- Tulosten mittaaminen ja kehittäminen
“Aivan keskeinen viesti, jonka haluamme välittää kaikille näytteilleasettajiksi lähteville yrityksille ja muille toimijoille on se, että iso osa työstä tehdään ennen messuja ja niiden jälkeen”, ohjausryhmän varapuheenjohtaja Anne Koskinen Eventum Lahdesta sanoo. “Messuosallistumiseen pätee sama lainalaisuus kuin muuhunkin markkinointiin eli tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja strategisuutta, jotta saadaan parhaat tulokset”, Koskinen jatkaa.
Aineiston uudistamisessa on panostettu erityisesti videosisältöihin, jotta aineistoon on helppo tutustua itselleen sopivissa hetkissä ja itselleen sopivilla tavoilla. Myös tekstisisällöt on nykyaikaistettu yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa.
“Tapahtumissa on perimmiltään kyse kohtaamisista, ja siinä tarkoituksessa messu- ja muut tapahtumat toimivat huomattavasti somen näyttökertoja tehokkaammin. Olemme kuitenkin kokeneet tärkeäksi, että edistämme ja uudistamme tapahtuma-alaa jatkuvasti – tällä kertaa messujen näytteilleasettajille suunnatulla perehdytysaineistolla”, Tapahtumateollisuuden toimitusjohtaja Sami Kerman päättää.
Tapahtumateollisuus ry on tapahtumaelinkeinon valtakunnallinen keskusjärjestö, jolla on noin 320 jäsenorganisaatiota. Tapahtumateollisuus edustaa ammattimaisia tapahtumajärjestäjiä, tapahtumapaikkoja, tapahtumatekniikan ja -rakenteiden palveluita, tapahtumien lipunmyynti-, esiintyjä-, turvallisuus- ja cateringpalveluita, tapahtumamyyjiä sekä muita tapahtumille suunnattuja palveluja, suunnittelua ja konsultointia.
www.tapahtumateollisuus.fi
Lisätietoja:
Sami Kerman p. 040 563 4655 / sami.kerman@tapahtumateollisuus.fi
toimitusjohtaja, Tapahtumateollisuus ry

